maanantai 17. elokuuta 2020

Maanantaita

 Viikonloppuna oli aurinkoinen sää. Pojat olivat Sirniössä ja reissu oli mennyt hyvin. Mun poika oli saanut kolme haukea ( suurin 1,7 kg ). He olivat paistaneet ne kalat myöhään illalla. Eväät oli kuulemma jääneet rannalle, niin varmaan hauki maistui. Vaikutti , että ne hauet jo kyllästytti. Mekin söimme paistettua haukea, vuorossa oli se minun pyydystämäni hauki. Paistettu hauki on kyllä hyvää , kun sen leivittää vehnä- tai korppujauhoilla ja paistaa voissa. Kyllähän sitä paistettua haukea voi silloin tällöin syödä. Aikoinaan kotona haukea suolattiin ja kuivattiin. Haukea pyydettiin yleensä keväisin. Syksyllä oli sitten vuorossa muikunpyynti. Kyllä mulle hauet kelpaa, niitä voi pakastaa ja paistaa aina silloin tällöin. Pidän kyllä kalapotuistakin. Kalat keitetään pippurin kanssa suurina paloina ja keitinvedessä keitetään perunat ja syödään voisulan ja sipulin kanssa.  Mekin ajattelimme käydä virvelöimässä lähiaikoina.

Balettia oli tänään, eikä tuntunut erityisen raskaalta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti