maanantai 11. toukokuuta 2020

Aika keväistä jo

Tämä kevät on ollut aika kylmä. Tähän aikaan voisi olla jo hellettä , mutta eilen satoi lunta.

Viime viikolla ei tainnut tapahtua mitään erikoista. Äitienpäiväviikonloppuna oli päivystys, joten olimme kolmestaan täällä. Pojat kävivät sunnuntaina täällä. Sunnuntaina ajattelin, että ei he jaksa täällä joka päivä käydä ja lievä ehkä pettymys kävi mielessä, mutta sitten he pölähtikin tänne.Olin ostanut kakun. Riina aikoi leipoa syntymäpäiväkseni kakun.

 Jaakko on kirjoittanut salapoliisiromaanin ja aikoo lähettää sen kustantajalle.

Soitimme Riinan kanssa You Tubeen uuden kappaleen. Kun nyt tässä ajattelen , niin Riina on ainoa henkilö , joka ymmärtää intohimoni viulunsoittoon. Tähän asti kaikki on ollut sellaista joo joo, jos olen yrittänyt jotain puhua viulunsoitosta, tai peräti soittaa viulua. Tänään harjoittelimme kappaletta agentti Egyptissä. Se on helppo ja hieno kappale. Tilasin musiikkiliikeestä viuluduettokirjan ja viulunkielet. Ne tuli jo tänään. 

Korona on levinnyt Suomessa luultua hitaammin ja rajoituksia aletaan purkaa enemmänkin. Muuallakin Euroopassa aletaan purkaa rajoituksia.

koronatilanne:
 285946 kuollut maailmassa .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti