tiistai 3. huhtikuuta 2018

Olemisen sietämätön keveys

Tänään on ollut melko kiireistä. Kävin aamupäivällä XXL:stä ostamassa laskettelumonot . Sain ne noin puoleen hintaan. Ne ovat miesten mallistosta , merkki on Fischer 130 Pro. Ne mun entiset ,Headid, ovat olleet ostettaessakin liian pienet, ikään kuin pienet nillkkurit, mutta nuo on jo ihan kunnon monot, väriltään mustat. Suksiini olen kyllä tyytyväinen, ne ovat sellaiset raskaat ylipitkät Atomicit. Ostin niitä lasketteluvälineitä sillonkin , noin 10 v sitten keväällä. Sitten tuli kesä ja lasketteluasiat unohtuivat kuin menneen talven lumet ja nyt menee samaa rataa, että sitten ensi talvena niitä uusia monoja kait sitten voi kokeilla, jos sinne asti pääsee. Voipahan jotain positiivista siitä ensi talvesta sitten odottaa.
>Kävimme viulutunnilla tänään. Sain kolmannen kerran läksyksi saman Komarowskin etydin. Se on vaikea koska siinä ei ole tarttuvaa melodiaa . Se onkin juuri hyvä, että harjoitellaan just,eikä melkein. Sain myös uuden kappaleen "oppikirjastani". Riinakin aloitti nyt Iloinen Viuluniekka III:n.
Sää on ollut sitten loskainen.
Milou-koiramme osoitti selvästi mieltään eilen , koska olimme poissa.Aki oli täällä.  Kun, yritin silittää sitä , niin se meni selvästi parin metrin päähän tuijottamaan mua. Nyt sillä on ollut vähän ripulia myös, olisikohan sillä mennyt maha sekaisin pelkästä ikävästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti