sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Meri

 Nyt on lunta satanut paljon. Keli on lauha. Kun, koiran kanssa käy lenkillä, se pyörii lumessa ja sitten lumi kerääntyy karvoihin isoiksi paikoiksi. Paakkuja ei saa muuten irti, kuin saksilla leikkaamalla.

Luin Ratsukankaan sivuilta, että Meri on lopetettu. Tiesin kyllä, että  se lopetetaan näillä minuuteilla, koska se oli jo niin vanha ja jalkavaivoja oli. Tuntuu ikävältä, mutta olen iloinen,  että sain ratsastaa sillä. Kun näin sen ensimmäisen kerran , ihan sävähdin, kun se oli niin vaikuttava näky. Se päästi pari hirnuntaa samalla.  Näin sen hevosen viimeksi torstaina ulkona ja kutsuin sitä nimellä. Se katsoi minua, mutta olin niin väsynyt tunnin jälkeen, että en jaksanut mennä sen luo. Ajattelin, että menen sitten seuraavalla kerralla, jos se on vielä hengissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti