tiistai 3. lokakuuta 2023

Nyt jo lokakuu

 Sää on viilentunyt, mutta silloin tällöin paistaa aurinko. Kävin torstaina ratsastustunnilla ja nyt oli aika raskas tunti. Mulla oli vähän flussainen olo viime viikolla. Ravaamista oli nyt enemmän kuin tähän asti, ympyröitä ja maneesin sivuja. Lopuksi ravasin koko maneesin ympäri. Olin aivan hiessä. Ratsastus ei todellakaan ole vain istumista hevosen selässä. Laukka meni nyt puoli maneesia yhden kerran ja hevonen lähti joka kerta laukkaamaan. Laukka lähti parheiten silloin, kun on rento. Pitää valmistella ensin käynnillä ympyrää ja sitten nojataan vähän taakse ja sisäpohje eteen ja sitten vähän kopautetaan kylkiin molemmilla pohkeilla. Hevonen tuntee jo valmisteluista, että kohta lähdetään laukkaamaan.

Kävimme päivällä kaupungilla ja ostin sellaisen valokuvatulostimen. Laitteeseen ei tarvita ollenkaan mustetta.  Ifolorin kuvat tuli, mutta luultavasti tulostimella tulee kirkkaammat kuvat.

Tänään oli balettia.

Illalla olemme katsoneet Columbon jaksoja.

Tilasin Torista Lubitelin ja kävin Pateniemen rannassa kuvaamassa sillä kameralla. Tosi vaikea saada kuva näkyviin, kuva näkyy jotenkin väärinpäin. Jokin jännä otos niissä negatiiveissa oli, kun luulin , että nega menee suoraan roskiin, mutta kehitin filmin kuitenkin, niin sitten näin , että muutama jännä kuva oli taltioitunut filmille. Filmikuvaus on juuri tuollaista, että voi yllättyä positiivisesti. Tänään myös putsasin kameran linssit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti