sunnuntai 20. elokuuta 2023

Monenlaisia tapahtumia

 Sää on ollut aurinkoinen ja ihan kesäisen lämmin. Riina oli viikon Limingassa. Ensi viikolla aloitetaan kuvanveisto savella ja kipsillä ja malliksi tulee elävä miesmalli. Taidekoulu on sellainen kampusmainen. Asunnot ovat sellaisia pikku taloja ja opetusta on eri rakennuksissa. Riina asuu samassa talossa erään kaverinsa kanssa. Asiat jotenkin nyt loksahtivat kohdalleen. 

Kävimme tänään, kun oli hyvä ilma, kiertelemässä siellä Limingassa. Se on kyllä idyllinen paikka. Laajoja peltoja ja viljelyksiä. Taloissa oli pihat tosi siististi laitettu ja keskustassa oli uusia rakennuksia. Kirkko oli tosi iso, mulla alkoi ihan korkeanpaikan kammo tulla, kun katsoin sitä rakennusta. Mulla on tuollaista yliherkkyyttä esim. vanhat valokuvat pelottaa ym. Kirkon sisälle ei nyt päässyt. Mulla oli filmikamera mukana , niin otin kuvia sieltä lakeuksilta diafilmille. Mulla oli Leikaflex nyt koeajoissa ja en tiedä , menikö valotukset ihan päin mäntyä. Kameran linssi on 135 mm ja se on  liian iso näin yleislinssinä. Kuvat pitää ottaa tosi kaukaa. Katsoin tuossa, että mulla on 150 diaa, mutta en juuri muista, mitä niissä on. Jännä alkaa katsomaan niitä. Diaprojektori jumittui ja meni rikki, niin piti tilata Torista uusi ja se on paljon tarkempi ja kirkkaampi kuin entinen.

OIemme tapetoineet jonkin verran seiniä sellaisella hieman kellertävällä tapetilla. Käytävä näyttää laajemmalta , kun siinä on keltaista tapettia. Keittiöön tuli myös vähän keltaista.  

Nyt on tarkoitus lähteä Sirniöön, kun on vielä kesää jäljellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti