torstai 31. elokuuta 2023

Erilaisia tapahtumia taas

 Taas on viikko vierähtänyt. Aika sateista on ollut. Kuitenkin ihan lämmintä on ollut.

Olin tiistaina baletissa. Olen nyt takaisin keskikurssilla. Tunti oli sopivan vaikea, ei ollut vaikeita tasapainoiluja ja pitkiä sarjoja. Keskikurssi on vain kerran viikossa. Näin on ihan sopiva mulle. En tiedä tekeekö keskikurssi koreografiaa.

Koiralla oli hammasvaivoja. Koiralla on parodontiitti ja viisi hammasta jouduttiin poistamaan. Hammaskivi poistettiin myös.Hoito tehtiin kahdella käyntikerralla  ja koira piti nukuttaa. Lääkitykseksi se koira sai antibioottikuurin ja kipulääkityksen. Kalliiksi kyllä tuli, mutta koira on nyt parantunut. Hampaat pitää pestä joka toinen päivä.

Keskiviikkona kävimme Liminganlahden lintubongaus paikalla. Sää oli pilvinen, niin ei oikein tullut selvää kuvaa siitä paikasta, mutta lumoava paikkahan se tietysti oli.  Pitää mennä sitten sinne , kun aurinko paistaa.

Tänään olin ratsastustunnilla. Olimme maneesissa. Hevonen (Meri ) oli tänään lennokas. Se oli innoskas lähtemään ravaamaan ja päristeli lopuksi. Kevennys sujuikin hyvin ja laukkaakin lähti muutaman askeleen lisää. Nyt ei ole mitään kiirettä, kun tietty taso on saavutettu, kun kevennys ravissa sujuu ja muutenkin olen tottunut enemmän käsittelemään hevosta. Ravissa tuntee ihan vauhdin hurmaa, varsikin tänään, kun se hevonen oli niin innokas menemään. Eräs pojista oli filmikameralla ottamassa kuvia hevosesta, mutta huomasin jälkeen päin, että kamerassa ei kelaus toiminut. Harmi, mutta tilasin  Canonin käytetyn automaattifilmikameran hintaan vain 70 E. Se on tarkastettu.  Jo on kumma, jos ei niitä kuvia saa aikaiseksi. Piti tilata automaattikamera, koska ei täällä kukaan osaa kuvata manuaalisesti. No, kyllähän minä, mutta olen hevosen selässä. Liminganlahti kuvia ei myöskään ollut. Filmikuvaus vaatii kärsivällisyyttä. 

Olemme lähdössä Sirniöön ja kävimme ostamassa onkia ja vapoja. 

Aki on lähdössä nyt Portugaliin maanantaina vaihto-opiskelijaksi.  Pikkuhiljaa tässä alkaa havahtumaan, että hän on lähdössä. Yksi huone on nyt varastona.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti