perjantai 25. marraskuuta 2022

Syksyisiä tapahtumia

 Nyt on marraskuu lopuillaan. Olin keskiviikkona balettitunnilla. Tunti oli melko raskas. Tasapainoni on melko hyvä, muttei niin hyvä kuin nuoremmilla. Ajoin lähtiessäni pihasta Mersulla pihassa olevaan mäntyyn. Vasemmalle taakse tuli vaurioita. Keskittyminen herpaantui, kun katsoin bensamittaria, ettei bensaa ollut. Onneksi kuitenkin tässä syksyllä vaihdoin autoon takaisin laajennetun vakuutetuksen, niin vakuutusyhtiö korvaa kaiken. Välillä mulla oli sellainen vakuutus, että ei korvaa omia törmäämisiä. Kaikki laskutkin oli onneksi maksettu. Monen tonnin korvauksethan siihen tulee, kun ne korjaukset tehdään niin hyvin. Tuo piha on niin kapea suntti, eikä tuota ikihonkaa raaski kaataakaan. Monta sivupeiliä on ehditty rutata tuossa suntissa.

Meillä oli varattuna ratsastustunti, mutta opettaja oli sairastunut ja tunti siirrettiin ensi viikkoon. Mulla on hyvä keskivartalonhallinta tuon baletin ansiosta, niin katotaan auttaako se ratsastuksessa.  Kuuntelin Katja Ståhlin kirjaa " Hevoshullun kirja ". Siinähän on kyllä hyvin kuvattu, minkälaista se hevosharrastus on.  Sitä ennen kuntelin Esko Ahon , "Mustien joutsenten vuosi 1991". Sitten voisi vaikka kuunnella vuosi "1992" samalta kirjailijalta.  Ainahan sitä jotain kuunneltavaa löytyy. 

Eräs pojista lähtee käymään Portugalissa jokin kaverin kanssa. Siellä asuu joku  kolmas kaveri. Suunnittelemme kevättalvelle rantalomaa. Ei jaksa olla koko kevättä täällä Oulussa.

Riina on ollut työssä.

Sähköasentaja kävi asentamassa kolme uutta patteria. Entiset patterit olivat 70-luvulta ja hohtivat kuin sähkölevy. Uudet patterit näyttävät hyvältä ja lämpö on tasaisempaa. Osa entisistä pattereista on uusittu jo aiemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti