maanantai 28. lokakuuta 2019

Loma ohi

Nyt on satanut lunta. Viikonloppuna kävimme Verkkokaupassa lauantaina. Luulin , että kitaravahvistimeni oli rikki , ja yritin viedä sitä korjattavaksi . Myöhemmin totesin , että siinä oli vain kosketushäiriö , niin se ei ollutkaan rikki. Luulin myös, että eräs toinen vahvistimeni oli myös rikki, mutta sekään ei ollut rikki, kun löysin niiden laitteiden alkuperäiset muuntajat. Löysin myös mikrofonin.
Katsoin vanhoja You Tube lauluvideoitani ja ne olivat aika " hyviä". Ajan patinakin alkaa jo näkyä niissä. Innostuin tekemään lauluvideonkin`, " Annie`s song". Lauluääneni ei ole hävinnyt minnekään , vaikka en nyt missään kuorossa käykään.  Laulan päivittäin jotain ihan huomaamattani. Voin laulaa vaikka koiralleni. Kitarassa sointujen painaminen on jotenkin nyt helpompaa, kun olen soittanut viulua. Mulle melodioiden soittaminen viululla on paljon helpompaa kuin kitaralla.  Kitarallahan voi säestää jo kun osaa 3-10 helpointa sointua: Am, E7, Dm, A,E, C,G. G7,E,D7.
Youtubessa ei oikein nuo viuluvideot saa katsojia, enimmillään  800. Ajattelin tehdä viuluvideoiden lisäksi lauluvideoita.  Mulla on  neljä kitaraa : Yamaha normaalikokoinen akustinen, pikkunen Yamaha-kitara, metallikielinen kokopuu-Cort  ja Yamaha-sähkökitara.
Tänään oli balettia, mutta olo oli vähän raskas.
Nokian kurssi laskee edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti