Saanan huiputus 21.6.2016

Sää oli kiipeämään lähtiessä vähän yli kymmenen astetta. Pukeuduin fleeceen ja päälle tuli  tuulitakki. Jalassa olivat fleecefarkut ja päällä tuulenpitävät housut. Mulla ei ole vaelluskenkiä. Mukana oli myös juomaa ja jotain ruokaa: energiajuomaa ja korvapuusteja. Reissu oli tosi rankka ,välillä tuntui , etten jaksa kulkea, mutta jaksaahan sitä, kun pitää taukoa välillä. Vuonna 1999 reissu tuntui kevyemmältä, silloin kuumuus haittasi kulkua.
Alussa reittiä on kilometrin verran pitkospuita. Niiden ylitys meni melko kevysti. Sitten alkoivat ne kuuluisat portaat, yli 700 askelta pitää painaa. Mun mies sanoi monta kertaa , että jaksatkohan sinä kiivetä.  Välillä , kun pingoin niitä portaita , pulssi oli jotain 140, mutta sitten se tasottui johonkin 120:n. Aki lähti sitten säntäämään meidän edelle sinne tunturiin . Me muut kolme etenimme rauhallisemmin.  Sitten Aki tuli meitä vastaan  ja sanoi, että hänellä on kylmä ja sinne on vielä paljon matkaa, että kun te olette vasta tässä, ette jaksa mennä sinne huipulle asti. Sanoin , että olemme käyneet siellä, että kyllä sinä jaksat. Hän sanoi, että ei halua kuolla hypotermiaan. Vaikka kuinka sanoin , että panna sitä vaatetta tarpeeksi päälle , niin ne ei usko koskaan. Mulla oli kuitenkin repussa ylimääräinen tuulitakki. Sekään ei kelvannut. Sovimme , että Aki menee takaisin autolle. Kai se poika oli niin palelluksissa. Riinalla oli sukkahousut ja housut, eikä häntä palellut. Riina otti sen ylimääräisen tuulitakin ja me kolme lähdimme kiipeämään ylöspäin. Tuuli koveni koko ajan ja vettä alkoi satamaan. Ohitettuamme radiomaston olimmekin sitten jo melkein perillä. Portaitten jälkeen  kapuaminen oli helpompaa. Sitten olimme siellä Saanan huipulla jonkin aikaa ja alkoi vielä enemmän satamaan.Räpsin tietysti kuvia. Lähdimme kapuamaan alaspäin. Välillä istuimme jollekin penkille ja siinä vesisateessa joimme Red Bull energia juomaa ja jotain mini korvapuusteja.Ohitsemme meni jokin pariskunta ja ne sanoi , että  täsä  jalat tärrää.Ne oli jostain Oulu lähettyviltä. Se tarkoittaa sitä , että voima loppuu , eikä jaksa pidättää jaloilla. Muistan sen viime kerrasta.  Alaspäin meneminen oli  aika vaikeaa, koska kivet olivat liukkaat ja joka askelta sai varoa. Alaspäin meno oli tosi hidaasta ja vaati staattista lihasvoimaa. Ongelma ei ollut se voimattomus, voimaa mulla on . mutta kengät pohjat eivät pitäneet.Portaatkin olivat liukkaat. Sitten viimein pääsimme ne portaat alas , tosi pidimme taukoja välillä.Sitten Riina lähti etenemään nopeammin  Akin luo. Sitten alkoi ne pitkospuut , mutta sade piiskasi sen maaston melko liejuiseksi. Vaatteetkin olivat märät. Mua ei kuitenkaan palellut. Kannatta siis alimmaksi vaatekerraksi valita fleece. Ajattelin, että on viimeinen kerta ,kun lähen tänne. Sitten illalla olin tosi  ylpeä, kun kiipesin sinne huipulle kuitenkin. Kroppaani särki kuitenkin armottomasti. Jos viellä lähden vaellukselle, niin ainakin kunnon vaelluskengät pitää
hankkia. Muita kiipeilijöitä oli kymmeniä samalla reitillä.