Tämä blogi on eräänlainen päiväkirja. Kerron siitä, mitä teen ja mitä maailmalla tapahtuu. Soitan viulua, käyn ratsastustunneilla ja aikuisbaletissa.
lauantai 31. elokuuta 2024
Pohdintaa
perjantai 30. elokuuta 2024
Vettä sataa
Tänään on ukkosta. Vettä on satanut rankasti. Mulla oli tänään ratsastustunti ja totta kai satoi vettä. Tunti oli maneesissa. Ulkona salamoi ja jyrisi, mutta hevonen ei ollut moksiskaan, enkä minäkään. Oli aika eeppistä ratsastaa ukonilmalla. Nyt ratsastin Muusalla. Tunnilla oli istunnalla ohjaamista. Harjoitus meni hyvin. Ei uskoisi, että kyseessä on sama hevonen, jota en millään saanut liikkeelle silloin alussa.
Alkeistunneilla hevosen ohjaaminen oli rajumpaa, mutta nyt sitten vain pienellä painalluksella hevonen pitää saada liikkeelle. Hiljennyskin tehdään vatsalihaksilla. Jos valmistautuu esim. ravista hiljentämään, niin hevonen huomaa istunnasta, että pitää hiljentää.
torstai 29. elokuuta 2024
Lomaltapaluu
Tulimme eilen Ouluun. Nyt on lämmin ilma. Monen päivän laiskottelun jälkeen kävin pienellä juoksulenkillä koiran kanssa. Sitten pulahdin tuohon pieneen uima-altaaseen. Kyllä tuo juokseminenkin auttaa mielenterveyteen. Mietin usein liikaa monia asioita.
Hain Riinan Limingasta, kun hän meni kansalaisopiston Akrobatiaa aroille ryhmään. Siinä on jotain sirkustemppuja, kuten käsilläkävelyä ym..Siitä on myös jatkokurssi.
Mulla on huomenna ratsastustunti. Toivottavasti sää sallii olla ulkona.
Mitähän tuonne Sirniöön Pensalaan voisi laittaa jotain edullista, kun se on niin suosittu paikka? Ei siellä mitään luxusta ole, mutta monet haluavat vierailla siellä. Talon voisi kyllä maalauttaa, mutta se maksaa 5000 E ainakin.
tiistai 27. elokuuta 2024
Tuulee
Tänään on aurinkoista, mutta tuulee kovaa. Täällä on tuullut monta päivää.
Kävimme koira kanssa rannassa. Koira tykkää kirmailla täällä luonnossa. Se on nyt niin nuoren näköinen, kun leikkasin karvan lyhyemmäksi. Welshspringerspaniel säilyttää nuorekkuutensa koko ikänsä.
maanantai 26. elokuuta 2024
Sadetta
Koko päivän on satanut täällä Sirniössä. Koiraakin pitää ulkoiluttaa sateenvarjon kanssa.
Jaakko ja Riina lähtivät täältä.
Sirniössä edelleen
Eilen satoi koko päivän. Tuullut on myös paljon. Illalla koiralenkillä hämärässä käytiin Leivolassa päin. En ole sielläpäin liikkunut vuosikymmeniin. Metsää on näköjään myyty sieltäpäin, niin oli avaran näköistä. Yllättävän lähellä rantaa ovat nuo talot. Täällä kylällä on aika paljon rakennuksia. Tämä kylä on rakennettu Sirniönvaaran rinteeseen 200 m merenpinnan yläpuolelle.
Torstaihin mennessä palaamme Ouluun. Mulla olisi balettitunti keskiviikkona. Maksoin ainakin laskun. Whatsupista näin, että se viimevuotinen ryhmä hajoaa, koska niin moni siirtyy jatkoon. Mulla on vähän asentohuimausta. Kun menen selälleen, niin muutanan sekunnin voi pyöriä päässä. Mulla on sitten perjantaina ratsastustunti, mutta siinä ei tosiaankaan olla selällään maassa. Pitää nyt katsoa, mitä liikkeitä voin tehdä.
Nyt pitää kuitenkin rauhassa palautua täällä Sirniössä, ei sitä enää samalla tavalla jaksa riekkua kuin nuorempana.
Osa lähti eilen Ouluun.
Kävimme tänään Posiolla ruokaostoksilla.
lauantai 24. elokuuta 2024
Sirniössä
tiistai 20. elokuuta 2024
Ostoksilla
Sää on lämmin, mutta pilvinen. Kävin tänään Limingantullissa. Autoa on huollettu nyt kahteen otteeseen. Tänään vaihdettiin jäähdytysneste.
Kävin tänään myös Hööksissä. Siellä oli aleessa ratsastuspuseroita. Hinnat oli vain 5 E, 10 E ja jotkut pitkähihaiset oli 20. Ostin niitä puseroita muutaman.Ostin vielä yhdet hanskat. Ne maksoivat 20 E. Alunperin on maksoivat 54 E. Varmaan hevonenkin tykkää uusista asuista. Sen näkee sitten perjantaina. Vaatteet maksavat vähemmän kuin itse tunnit. Mullahan ei rahaa mene minnekään huvituksiin.
Juoksin tänään koiran kanssa. Selkä ei ole nyt rasittunut. Juoksin intervallijuoksua siten, että koirankin piti lähteä laukkaan välillä. Ensi kerralla pidemmästi täysillä jne. Ratsastustunnilla ei välttämättä hengästy, mutta ottaa se voimille kuitenkin.
maanantai 19. elokuuta 2024
Sataa ja paistaa
Sataa
Suomessa sataa aika paljon. Tuossa ulkona on sellainen pieni uima-allas. Pienen altaan etu on se , että se on helppo huoltaa ja se lämpenee nopeasti.
Mulla on nyt perjantaisin vakioyksityistunti. En tiedä kauanko sitä on.
torstai 15. elokuuta 2024
Sää on lämmin
Tänään on ollut lämmintä. Olin yksityistunnilla ja juuri silloin oli pilvistä. Tunti meni hyvin. Pääsen kyllä laukkaa, mutta ohjaaminen on vähän vaikeaa. Ratsastin Jatsikolla. Jatsi on ruuna. Sillä on jotenkin pyörivä laukka. Mulla on ollut selän rasitusta ja silloin lihakset jotenkin kiristyy. Ratsastustunnilla olin kyllä rento. Muuten kyllä tuntuu kuin olisin rämpinyt hillasuolla. Meen ryhmään myöhemmin, tasoni ei ole muuttunut. Yksärit ovat kyllä kalliita.
Nyt oli harjotusravia. Siinä ei kevennetä. Se kysyy tasapainoa. Jotkut eivät pidä harjoitusravista. Harjoitusravissa saa vähän levätä.
keskiviikko 14. elokuuta 2024
Helle jatkuu
Tänään on ollut myös lämmin. Joissakin ennusteissa hyvä sää jatkuu vielä edelleen.
Tänään olin tuossa takapihalla monta tuntia. Ulkoilutin koiran ja sitten tuossa oli jotain tekemisiä vielä. Sitten vain istuin keinutuolissa ja tuijotin horisonttiin. Onkohan sitä tullut vanhaksi, kun malttaa olla paikallaan? Sää on vaan niin hyvä, että tarkenee.
Mulla on huomenna ratsastustunti. Tallilta tuli viesti, että olisi hyvä ottaa vaihteeksi jokin yksityistunti. Jotenkin tuntuu, että miten yksityistunnilla voi oppia ryhmäratsastusta, mutta ohjaaja tietää varmasti paremmin.
Hyvä, että saan niitä yksäreitä ratsastustunteja, koska ratsastus muuttuu sitä mielenkiintoisemmaksi, mitä enemmän osaa. Enää ei pelota ja tietää, että jaksaa mennä ravia. Aluksi olin leimautunut ensimäiseen ratsuuni, mutta eri hevosia on myös kiva ratsastaa. Ne ovat eri persoonia.
tiistai 13. elokuuta 2024
Kesäistä
Sää on ollut lämmin. Kävin tänään koiran kanssa juoksemassa ja kävelemässä.
Riinalla alkoi koulu Limingan taidekoulussa tänään.
Kävin tänään Ideaparkissa. Ostin Tigeristä maalauspohjan ja pensseleitä. Ostin myös Kicksistä Diorin Farewel peitevoidetta. Sain siitä voiteesta muuan viikko sitten näytteen ja se voide oli aivan ihana. I
lauantai 10. elokuuta 2024
Syksyä kohden
Tässä on taas viikko vierähtänyt ensin Sieniössä ja sitten täällä. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Olympialaisia on tullut seurattua, mutta ei niistä juuri jää mitään mieleen. En paljoa muista, kuka voitti ja mitä. Olympialaiset on nyt ollu kaunista katsottavaa Pariisista ja yleisöä on ollut paljon.
Viikko on kuitenkin ollut lämmin. Sataa aika paljon. Tänään oli ratsastustunti ja taas olimme maneesissa tuon sateen takia. Nyt oli maassa puomia, joita piti ylittää esteratsastusasennossa. Ylitys oli käynnissä ja ravissa. Jotkut meni laukassa. En ole vielä ajatellut, että hyppäisin esteiden yli hevosella, mutta jos tuntisuunnitelman kuuluu esteet, niin pikkuhiljaa sitten siirrytään niihin. Ratsastin Jatsikolla, joka on suomenhevonen. Nyt oli vain neljä ratsastajaa tunnilla, mutta talvella on varmaan enemmän.
Mulla on ensi viikolla ykstyistunti. Varasin sen, kun tallikortin tunnit pitää ratsastaa lokakuun puoliväliin mennessä. Vakiotuntimaksut ovat vielä erikseen. Kortilla on neljä tuntia. Olympialaisista näin, että ratsastaminen ei ole iästä kiinni.
Olemme olleet nyt tässä kolmestaan Riinan ja Miloun kanssa.
torstai 8. elokuuta 2024
Oulussa
Tulimme tänään Ouluun, kun ei ollut nyt aikaa olla pidempään. Sää oli koko ajan hyvä. Kävin joka päivä Unilammessa uimassa, kun nyt rannasta pääsee hyvin, uimaan. Tulee mieleen lapsuuden hellekesät. Ne olivat todella ihania.
Yö oli aika kylmä ja vesi viileni päivä päivältä. Unilammessa on kyllä ihana uida, kun pintavesi on lämmintä. Lammen takana siintää Pyhitystunturi.
Illalla katsoimme sitten olympialaisia.
Kävimme tänään illalla Ideaparkissa
Syksy on taas tulossa. Siirtyvätköhän syksyt myöhemmäksi ilmastonmuutoksen takia. Ei syksy niin haittaa, mutta talvi on sellaista eloonjäämistaistelua.
maanantai 5. elokuuta 2024
Bachia
Nyt on taas hyvä sää. Kesäistä on.
Lähdemme tänään Sirniöön. Siellä katsotaan sitten Olympialaisia. Siellä on monia kesäolympialaisia katsottu.
Taltoin eilen Bachin 1041 1. Osan. Olen harjoitellut sitä nyt puoli vuotta ja eilen tuli sellainen olo, että nyt riittää. Kuulostaa se ihan hyvältä. Osasin sen kuin vettä valaen. Nyt voin soittaa välillä helpompaa, kuten Händeliä. Soittamiseen vaikutti hyvin tuo uuden hiilikuituviulun hankkiminen.
lauantai 3. elokuuta 2024
Sateista
Mitäpä on viime päivinä tapahtunut. Sää on ollut viileämpi ja vettä on satanut aika paljon. Olen katsonut olympialaisia.
Pojat kävivät Riikassa. Ts. Rupusakki kävi Riikassa. Siellä oli ollut myrsky. Matka oli mennyt hyvin. Voisin myös käydä siellä.
Tänään katsoin Olympialaisista kouluratsastusta ja lähdin sitten ratsastustunnille. Kouluratsastus on todella vaikea laji. Mulla oli nyt hevosena Jatsi. Muusa oli myös sanalla tunnilla. Jatsilla ratsastus meni melko hyvin. Jonkin verran sain laukan nousemaan. Laukkasin koko ympyrän ainakin kerran. Nyt olimme taas maneesissa, kun ulkokenttä oli varmaan märkä.
Menemme ensi viikolla Sirniöön. Oli tarkoitus nennä tällä viikolla, mutta sää oli niin sateinen, ettei menty. Ensiviikolle on luvattu hyvää säätä.