torstai 25. huhtikuuta 2024

Sää aika lämmin

 Nyt ei ole tapahtunut kummempia. Sää on aika lämmin. Koiran ulkoilutusreitit  ovat osin kurassa. Lenkkarit kastuivat taas. Illalla mulla oli sama reitti ja kävelin tällä kertaa kumisaappaat jalassa lätäköissä. Oli kivaa. Löydä sisäinen lapsesi.

Tänään yritin juosta vähän, eikä hengästyttänyt juuri lainkaan. 

Ompelin housut valmiiksi sellaisesta vihreästä gabardiinista. Samasta kankaasta on myös mekko leikattuna. En tiedä sitten, voiko noita vaatteita käyttää missään, mutta teen nyt kuitenkin.

Tilasin Selbystä puuvilla paitapuseroita. Tosi hyviä olivat. Hinta oli noin 5 E kappale. Selbystä tulevat vaatteet ovat raikkaita. 

Taas on suunniteltu uusia säästötoimenpiteitä tähän maahan. Väestö ikääntyy.  Mikään ei näytä menevän hyvin.

Olen katsonut Tik Tok videoita. Niissä monet esittelevät ostoksiaan. Asunnot taustalla näyttävät olevan täynnä tavaraa. Minneköhän tuo kaikki roina mahtuu, kun koko ajan tilataan vaan lisää? Jotkut tekevät videon vähintään yhden päivässä, mikä on kuin elämäntapa. Ikään kuin se Tik Tok olisi sellainen terapeutti, joka katsoo ja kuuntelee. Onko niin hyvin, en tiedä? Onko maailma menossa oikeaan suuntaan?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti