perjantai 12. toukokuuta 2023

Erilaisia tekemisiä

Tällä viikolla on ollut lämmintä. Lumet ovat sulaneet. Nyt ollaan etuajassa pihansiivouksessa, elikä se piha siivottiin eilen. Taas on vuosi vierähtänyt. Talvi oli aika leuto ja vähäluminen, elikä voisi sanoa, että talvi oli helppo. Sähkökatkoksia ei ollut koko talvena.

Olin keskiviikkona baletissa. Nyt oli lattiatankoa ja melko helppoja liikesarjoja. Tunnilla oli eri tasoisia tanssijoita. Mulla oli vähän huimausta, kun menin siihen lattialle. Mulla on keväisin ollut tuollaista asentohuimausta, lievää sellaista. Voisin olla baletissa tuollaisessa keskitason ryhmässä, niin osaisin sitten paremmin tehdä niitä liikkeitä.

Julkaisin Koillismaan kasvateissa erään Mozartin viuluvideoni, mutta se teko oli todellakin virhearvio. Joku kirjoitti, että "en itse soita mitään, mutta kuulostaa hirveältä". Kilahdin siitä täysin, koska se oli tarkoitettukin loukkaukseksi. Julkisuus on juuri tuollaista julmaa. Jos siinä olisi ollut vain " ei tykkäys", niin se olisi ollut ihan normaalia jo. Youtubessa siinä videossa on 7 tykkäystä. Negatiivinen julkisuus tuplasi katsojaluvut.

Tänään oli kuitenkin ratsastustunti, ja kun kiepsahdin hevosen selkään, niin tympeä olo jäi siihen. Tunnilla teimme nyt sellaista tuplakahdeksikkoa  käynnillä ja ravissa keventäen. Kun lähetään raviin, niin annan sen hevosen mennä ensin vähän ja lähden sitten keventämään sen hevosen tahtiin. Sitten, mikä parasta, laukannosto onnistui oikealle ja vasemmalle puolelle. Tein ensin mielikuvaharjoituksia, että pitää istua suorassa ja vähän odottaa, että hevonen kuuntelee ja sitten napauttaa se laukka. Nyt voidaan sitten ruveta pidentämään matkaa laukassa. Jos laukka ei lähde, niin pitää tehdä kierros käynnissä, että hevoselle jää positiivinen kokemus tehtävästä. Olin kyllä onnellinen, kun se laukka onnistui.Ajattelin tunnille lähtiessä, että nyt taitaa olla se hetki. Nyt en enää olleenkaan juuri osaa pelätä ratsastamista. Olenkohan taas tyhmänrohkea? Nyt on muutenkin kiva, kun ilma on lämmennnyt. Ratsastustunnilla oli vain  T-paita päällä, mutta kuuma tuli silti.



KUVA. Merija 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti