sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Joulua kohti

 Nyt on taas viikko vierähtänyt. Mitään erikoista ei ole tapahtunut. Pojat ovat käyneet täällä viikonloppuna.

Tein viikonloppuna kotikaljaa kahteen otteeseen. Tein ne kaljat oikeista  maltaista. Kaljaa on yhteensä kymmenen litraa. Pullotin kaljan sellaisiin Lidl:n appelsiini mehupulloihin. Kaljaa juodaan vasta jouluna. 

Olen myös leiponut rieskaa . Taito kehittyy koko ajan. Rieskoista tulee sellaisia vähän pizzapohjan oloisia sillä reseptillä, joka mulla on. Idea rieskoissa on se, että ne paistetaan ritilällä kiertoilmalla. Silloin niistä tulee rapeita.

Olemme tilanneet myös poronlihaa jouluksi. Tilasin myös joululahjat netistä ja olen jo paketoinut ne.

Nyt on ollut muutama päivä aika lauhaa ja kävimme tänään luistelemassa Pateniemen kentällä. Olen myös juossut koiraleinkeillä, vaikka jalkaan on sattunut. Tänään ei sitten jalassa tuntunut enää kipua juuri lainkaan.

Korona jatkaa leviämistä. Omikron leviää helposti ja taas on paniikki yllä.

Olen harjoitellut paljon viululla. Tein Polon pariääni harjoituksia ja muutaman Youtube videon. Edistysminen on ollut hurjaa. On tärkeää löytää hyvää soittomateriaalia ja onneksi löysin nuo  em. nuotit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti