maanantai 6. joulukuuta 2021

Itsenäisyyspäivää

 Nyt on ollut paljon pakkasta, noin kahdenkymmenen asteen tienoilla mennään. Kävimme perjantaina  luistelemassa.  Nyt oli jäädytetty luonnon jääkenttä ja jää oli sileä. Oli hyvä luistella , vaikka kantapäätä aristi vähän. Jalkahan on kipsattu luistimeen. 

Lauantaina pakkanen kipusi jo noin kahteenkymmeneen ja Lapissa oli noin 30 astetta pakkasta.  Käytin tietysti koiran lenkillä. Lauantaina ei mitään erityisempää tapahtunut.

Eilen kuitenkin tapahtui. Lähdimme illalla kauppaan. Menimmme Lidliin ja kun lähdimme pois sieltä, niin auto ei startannut ja kaiken maailman merkkivaloja siinä autossa vilahteli. Eräs mies tuli sitten kysymään , että eikö Mersu lähde käyntiin. Jotenkin aina kiinnittää huomion , kun pitää aina sanoa jotenkin MERSU, eikä auto. Se pariskunta kuitenkin vei meidät ystävällisesti kotiin. Ensin meinasin tilata taksin, koska kävely olisi ollut jalan takia vähän hankalaa. Pakkanen ei sinänsä haitannut.Tänään sitten menimme käynnistyskaapelien kanssa sinne kaupan pihalle ja auto lähti käyntiin. Akkua pitäisi ladata , kun virtaa kuluu paljon ja ajoa on vähän. Torstaina oli juuri vaihdatettu lamppu siihen autoon. 

Pojat kävivät täällä tänään. Sulatin yöllä kalkkunan, mutta se ei ehtinyt sulaa ajoissa, niin tilasimme Kotipizzasta pizzat. Kalkkuna odotteli uunissa. 

Jos huomenna ei ole aivan hirveä pakkanen, niin menen luistelemaan.

Korona on nyt ruvennut ihan tosissaan leviämään. Esim.   eilen on ollut 3000 tartuntaa ja tehohoito paikat täynnä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti