tiistai 19. lokakuuta 2021

Sää on jo aika talvisen oloinen

 Viime keskiviikkona olin baletissa, mutta tämän viikon maanantaina en ollut. En jaksanut nyt lähteä eilen sinne balettiin. Olimme täällä Riinan kanssa ja Milou oli myös täällä. Viime viikolla ei tainnut tapahtua mitään erityistä.

Pojat kävivät lauantaina täällä.

Autoihin on vaihdettu jo talvirenkaat.

Olen nyt soittanut uudella viululla. Siinä oli ensin Dominantin Black kielet, elikä ne olivat sellaiset tummasointiset ja ne eivät mielestäni kuulostaneet riittävän kirkkailta. Vaihdoin kieliä aikaisemman viuluni kanssa. Uudessa viulussa on tosi hyvä ääni . Aikaisemmassa viulussanikin on hyvä ääni. Viulun ääni tietysti riippuu siitä, millaiset kielet siinä on. Kokeilen eri merkkejä, mutta toistaiseksi tietyt Evah Pirazzi-kielet ovat parhaimmat. Soitin eilen Tubeen uudella viululla Dominanteilla Mozartin kappaleen. Uusi viulu on helpposoittoinen myös.

Tilasin Soitin Laineesta pari nuottikirjaa.

Kävin tänään hammaslääkärissä , eikä reikiä ollut. Huomenna menen hammaskiven poistoon. Kävin myös Mustissa ja Mirrissä ja ostin Miloulle uuden pannan, härän korvia ja karstan. Koirasta lähtee nyt aika paljon karvaa, kun talvikarva vaihtuu.

Nyt on Suomessa taas korona lähtenyt leviämään, kun rajoitukset purettiin äkillisesti. Nyt suositellaan kolmatta rokotuskierrosta . Koko ajan hoetaan sitä samaa mantraa , että mennä rokotukseen, kun jotku ei usko, että mennä sinne rokotukseen. Ihmeellistä kiukuttelua. Jos korona nyt leviää, niin kaikki ponnistelut taudin leviämisen estämiseksi valuvat hiekkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti