keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Helle jatkuu

 Viikonloppuna pojat ja Jenni kävivät täällä. Kissa, Ulpu , kävi myös. Kissa ja koira eivät ainakaan tältä osin hävitä toisiaan.

Jaakko ja Jenni menivät tällä viikolla töihin Kuusamoon ja kaksi muutakin poikaa ovat töissä. Toinen no Nokialla kesätöissä.

Ruoho kasvaa aivan älyttömän nopeasti , vaikka se leikattiin muutama päivä sitten . Piha on taas täynnä voikukkia. Mansikkamaahan sen sijaan ei ole kasvanut edes lehtiä. Taisi olla se mansikkavillitys sitten siinä.

Olen harjoitellut Bachin Prestoa ja tulen oppimaan sen ulkoa ja vaadittavalla nopeudella. Menee siihen varmaan tämä kesä tässä ainakin. En usko , että opettelen mitään enää samalla intensiteetillä, mutta tämä on niin kuin bravuuri. Soitto muuttui ihan uudelle tasolle, kun hankin tuon ateljeeviulun.

Nyt sain ensimmäisen erän eläkkeestäni. Olen kuitenkin sijoittaja päätoimisesti.

Huusin Ebaysta Louis Viottonin lompakon . Hinnaksi tuli vain n. 50 E ( mukana posti ja tulli ). Se oli hyväkuntoisennäköinen. Louis Vuitton on näköjään kallistunut 15 vuodessa. Nyt tuotteet maksaa satasia, ei enää kymppejä. Olen luxuslaukkufriikki. Ongelma on se , että en voi käyttää niitä, missään, en käy kuin kaupassa. >Riina käyttää mun Louis Vuittoneita esim.  Nyt , kun on tämä netti niin jokainen voi hankkia luxuslaukun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti