lauantai 8. toukokuuta 2021

Takatalvea

 Nytpä on taas kulunut aikaa viime postauksesta. Tällä viikolla on takatalvi yllättänyt. Lunta on satanut ja niin edelleen. Jossain on satanut 20 cm lunta. Kevät on ollut siis kylmä, mutta ensi viikolle on luvattu aika läämintä. Jos on tarpeeksi lämmintä , niin menemme Sirniöön.

Olemme katsoneet Crown-sarjaa. Se on kyllä hyvä sarja, kun se perustuu tositapahtumiin . Se sarjahan on vuodelta 2016, mutta emme ole katsoneet sitä, kun se ei ollut edes televisiossa.

Olen käynyt koiran kanssa lenkeillä. Juoksen vain sen verran , kun on vaivatonta juosta. Koirakin on oppinut kipittämään vieressä.

Emme ole käyneet missään viime lokakuun jälkeen, mutta hyvinhän tuo aika on mennyt. Hyvä huomata, että kyllä täälläkin voi olla yhtäjaksoisesti. Mulla ei vaan energia riittäisi jatkuvaan matkusteluun. Tulevaisuudessa kuitenkin , jos maailma vielä vapautuu tuosta koronasta, niin aion matkustella ulkomailla. 

Mulla on eläkesijoitus ja alan saamaan pientä eläkettä sieltä kesäkuussa. Jätin sen vielä sijoituspuolelle , koska rahastot nousee nyt , kun korona hellittää.

Kohta on syntymäpäivä ja se on jonkinlainen käännekohta taas. Olen tietysti kauhistellut sitä päivää, mutta nyt ei niin kauhistuta. Nykyään on elinikä noussut. Nyt syntyneet lapset suurella todennäköisyydellä elävät 100 v.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti