perjantai 26. kesäkuuta 2020

Aika helteistä

Keskiviikkona ei tapahtunut mitään erikoista. Kävimme torstaina harjoittelemassa tennistä ja vuoro on varattu taas ensiviikolle. 

Kävimme tänään Bauhausista sellaisia kukkapenkinreunuskiskoa ja ympäröimme niillä uima-altaan. Lopputuloksesta tulee varmaan hieno. Ostimme niitä reunuksia 17 kappaletta ja niillä saa ympäröityä koko altaan. 
Eipä tässä erikoisempaa. Olen ollut tuossa pihalla. Kun koira on juoksutusnarussa , niin siinä häseltämistä riittää, kun se koira kuitenkin takertuu aina jonnekin puutarhatuoliin tai laattaan. On niin koiramaista, mutta samalla kuitenkin kivaa.

Aki kävi täällä ja suunnitteli jotain hillareissua Sirniöön. Akilla ei ole kesätöitä. Jaakollakaan ei ole töitä ja hän hakee opettajaksipätevöitymiskoulutukseen  syksyllä. Hän on kyllä hakenut toitä , mutta joihinkin paikkoihin on ollut monta sataa hakijaa ja johonkin ihan tavalliseen duuniin on sitten valittu jokin tohtoriksi väitellyt. On se kyllä kamalaa nykyään, kun mikään ei riitä. Sitten tuli vielä tuo Korona sotkemaan maailman kuvioita.  Nyt korona on jotenkin unohdettu, mutta silloin se tauti alkaa levitä, kun ollaan sitten huolimattomampia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti