tiistai 11. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivän tienoo

Olimme itsenäisyyspäivän aikoihin Sirniössä. Pakkasta oli noin 5 astetta. Lunta oli jonkin verran , niin oli vähän valoisampaa. Riina oli myös mukana. Koirat eivät olleet tällä kertaa mukana. Ihan kiva reissu oli . Pumppu oli jäässä, mutta ostimme Pudasjärveltä kaksi kanisteria vettä. Sähkölämmittimet lämmittivät talonpuoleltakin pari huonetta niin, että tarkeni. Kontiohan lämpenee heti. Talossa voi kyllä ollakin keskitalvella, vaikka on jonkin verran pakkasta. Ongelmaksi muodostuvat vain lumikinokset. 
Linnanjuhlien aikaan istuin sohvalla toisella kyljellä monta tuntia, niin lihakset menivät ihan jumiin. Yleensä mulla ei ole mitään kolotuksia ym. Sitten söin Buranaa ja nikamat niksahtelivat paikoilleen.
Emme käyneet Posion keskustassa. Televisiosta katsoimme  elokuvan "Lupaus".
Ouluun tultuamme kävimme seuraavana päivänä kuntosalilla. Nyt ei ole enää balettia ennen kuin ensi vuonna.
Bod.sta tuli tieto, että kirjoitelmani ammattimainen taitto maksaa noin 1100 E+ muut kulut. En taida maksaa sitä hintaa, olenhan jo itse taittanut sen kirjan jotenkin.
 Missä on entinen mukava turvallinen Suomi? Ei ole enää sellainen "ollaanpa nyt koto-Suomessa "olo, vaan jokin rikosten kohteena koko ajan olo: pyörä varatetaan, auto rusikoidaan hajalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti