perjantai 6. joulukuuta 2024

Itsenäisyyspäivä

Tällä viikolla on ollut vähän pakkasta. Olin tiistaina baletissa. Mulla oli jalan pohja aikaisemmin kipeä ja luulin, että kahden vuoden takainen vaiva uusiutuu, mutta ei siihen jalkaan tullutkaan mitään vaivaa. Tunti meni ihan hyvin. Maanantaina juoksin jonkinlaisen lenkin.

Keskiviikkona kävin Ideaparkissa. En ostanut juuri mitään. Ostin dermarollerin.

Torstaina oli ratsastustunti. Ratsastin Jatsilla, joka on suomenhevonen. Se Jatsi on herkkä hevonen ja jotenkin suuttuu, jos sitä ei huomioida täysin. Vai ovatko ne kaikki hevoset sellaisia? 

Nyt oli laukkaharjoituksia. Tunnin loputtua tajusin, että pohkeita käytetään kevyesti laukassakin, niin sen hevosen pitäisi lähteä laukkaan. Hevonen lähti itsestäänkin laukkaan, niin että piti jarrutella. Joka tunnilla tuntuu olevan  jotain draamaa. Luulen, että nyt tiedän, miten  käskyttää laukka. Olen nyt ratsastanut kaksi vuotta, enkä ole laukannut paljoa. Vai pitääkö sanoa niin, että ne hevoset joiden selässä olen istunut, eivät ole laukanneet silloin paljoa. Jostain syystä hevonen pysähtyy melko heti siinä laukassa. Ravi oli aluksi samoin, että hevonen ei montaa metriä mennyt. Ratsastus on vaikea laji. Laukkaa pitäisi harjoitella enemmän, mutta nyt on tehty viime aikoina tasapaino harjoituksia. Oikeastaan ratsastusta pitäisi olla kaksi tuntia viikossa.

Nyt tänään pojat kävi ja tilasimme pizzaa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti