keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Syksyistä

Syyskuu on jo puolivälissä. Sää on ollut noin 15 asteista. Puut ovat jo selvästi kellastuneet. 

Kuningatar Elisabeth II on kuollut. Ikäähän hänellä oli jo 96v.

Tilaamani viulukotelo saapui Puolasta. Olen monena vuonna katsellut netistä viulukoteloa, joka on kaunis ja samalla edullinen. Ebayssa  oli sitten aika kaunis ja kevyt kotelo, jonka sitten vihdoin tilasin.

Olin tänään baletissa. Koreografiaa oli aloitettu, mutta minähän en osallistu tanssiesitykseen, koska mulla on tunti vai 1Xviikossa. En jaksaisikaan enää olla niissä koreografioissa, enkä osallistua 2 x viikossa tunneille. Fyysisesti jaksaisin, mutta en psyykkisesti. Näin on rennompaa harrastaa balettia, että on vain yksi tunti viikossa tanssia. Vasemmassa olkapäässä on jotain kolotusta. Viime perjantaina tuntui jokin rusahdus jossain kylkiluussa ja siitä saakka on ollut jotain tulehduskipua.

Olen tietysti soittanut viulua. Vivaldeissa on niin selvä sävel, että niitä melko helppo soittaa. Ajattelin tuossa, että koska en ole opiskellut runsaasti viulunsoiton tekniikkaa, niin voin soittaa paremmin fiiliksellä. Niin kuin baletissakin liikkeet hiotaan mahdollisimman hyviksi teknisesti, mutta sitten pitää luopua siitä täydellisyydestä ja lisätä tanssiin ilmaisua. Ilmaisua voi sitten opetella tai sitä voi olla luonnostaan.

Raimolla on enää 2 päivää viikossa työtä, niin elämä on rennompaa. 

Olen kuunnellut äänikirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti