lauantai 20. elokuuta 2022

Elokuu

 En ole nyt moneen viikkoon kirjoittanut tänne. Kesä on ollut hyvin lämmin ja hyvin sateinen.

Olen pelannut tänä kesänä jonkin verran tennistä . Olemme pelanneet pisteistä. Osaan sen verran , että pisteistä pystyy ihan pelaamaan.

Olen soittanut myös viulua.Harjoittelen  Vivaldin A-molli konserton  3. osaa. Se alkaa olla kohta valmis. Samalla olen harjoitellu Vivaldin G-duuri konserton 1. osaa ja jonkin verran Vivaldin Vuodenaikoja, osaa Kevät. Tein myös You Tubeen Bachelbelin Canonista videon pianosäestyksellä. Vivaldit ovat helpompia kuin esim. jotkut Bachit. En soita Tubeen nopeimmalla tikkauksella , vaan siten , että pystyy melko vaivatta soittamaan.

Loiri kuoli 10.8.. Hänellä oli kaksi syöpää. Muistan , kun kuulin ensimmäisen kerran Elegian joskus alle 20 v. , niin ihmettelin , että kuka tämä laulaja on. Sitten en ollut uskoa, kun kuulin että se on Loiri , se pelleilijä. Olen käynyt kaksi kertaa Loirin konsertissa.

Kävimme viime viikolla Sirniössä. Ensin oli tarkoitus mennä toissa viikolla, mutta silloin oli kylmempi sää. Kävimme järvellä pari kertaa. Tuuli niin lujaa, että meinas , ettei päästä sinne järvelle ollenkaan. Uusilla alumiinairoilla oli hyvä soutaa. Kokeilimme sitä Lowrence kalatutkaa. Tosin anturi ei ollut kiinitettynä , vaan vedimme sitä veneen perässä. Kyllä siinä näkyi muutamia pieniä kalaparvia. Mulla tarttui uistimeen pieni hauki ja se pääsi irti. Pitää kiinnittää se anturi veneeseen. Tutka voisi olla parempilaatuinen. 

Sirniössä talosta alkaa maalit tippumaan ulko seiniltä. Pitäisi alkaa maalata sitä taloa pikkuhiljaa. Pojatkin ovat nykyään alkaneet käymään enemmän omin päin Sirniössä.

Nyt on EM-kisat menossa ja Suomi on saanut ainakin 2 kultaa ja yhden pronssin.

Riinalla alkaa huomenna luisteluryhmän harjoitukset Linnanmaalla. Oli kyllä hyvä , että Riina pääsi luistelukerhoon, kun hän on niin hyvä ja rohkea luistelija. Mulla alkaa baletti ja osallistun vain yhden kerran viikossa tunnille. Enää en jaksa kahta kertaa viikossa käydä. Jalassa taas tuntuu jotain vaivaa tuon vaivaisenluun takia, mutta katsotaan nyt. Kantapää ei ole kuitenkaan kipeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti